lauantai 1. kesäkuuta 2013

Easy (??) Wax

Olen kokenut itselleni parhaimmaksi  ja helpoimmaksi karvanpoistomenetelmäksi ihan perushöyläämisen. Se on nopeaa ja jälki on hyvä. Ainoa miinushan siinä on se, että sitä pitää tehdä usein. 

Nyt sain kuitenkin Buzzadorin* kautta käsiini paketillisen karvanpoistoon tarkoitettuja vahaustuotteita. Vahaaminen ei todellakaan mitenkään kovasti houkuta. Olen sitä joskus varmaan kymmenen vuotta sitten kokeillut, mut ajattelin antaa sille vielä mahdollisuuden. Onhan välineetkin varmaan tossa ajassa jo ehtineet kehittyä ja kun sen luvattiin olevan helppoa ja lopputuloksen kestävän jopa 28 päivää, niin eipä ollut ainakaan mitään menetettävää.

Läkerolitkin eksyneet kuvaan..
Pakkauksessa oli lämminvahalaite, naamakarvojen poistoon tarkoitettua vahaa sekä kylmävahaliuskoja jaettavaksi. Naamapakkaus saattaapi jäädä käyttämättä, mutta testailin sekä kylmä-, että lämminvahoja säärille.
Paketti sisälsi laitteen, jonka sisälle laitettiin vahaa sisältävä säiliö lämpiämään. Ohjeaika oli 20-40 minuuttia. Omalla kohdallani vaha vaan ei tuntunu lämpiävän sitten millään. Meni ehkäpä 50 minuuttia, jonka jälkeen pääsin kokeilemaan. Sitä ennen vaha ei vaan millään ollut sulanut ja notkistunut tarpeeksi, jotta sitä olisi rullasta irronnut.. Tämän jälkeenkään vaha ei todellakaan levinnyt helposti ja tasaisesti vahattavalle pinnalle, vaan vahaa tuli vähän miten sattui. Vahan levittämisen jälkeen päälle piti asettaa liuska, joka sitten vetäistiin nopealla liikkeellä pois. Valitettavasti vaan puolet karvoista jäi edelleen sitkeästi paikoilleen.


Kylmävahaliuskat toimivat omalta osaltanani hieman paremmin.


Toisaalta jäi vähän epäselväksi, oliko liuskoista tarkoitus käyttää vain tämä puoli, jossa on ohjeet, vai myös toinen puoli. Karvoja lähti ihan kivasti. Lopputulos oli kuitenkin valitettavasti tämä:


Ei kovin kaunista katseltavaa.  Karvoista puolet on edelleen paikoillaan, jalka on täynnä punaisia pilkkuja ja niin itsepintaisen tiukasti jämähtänyttä vahaa, että se taisi lähteä kokonaisuudessaan pois vasta seuraavana päivänä.


Voi olla, että en vaan osaa, mutta kokeilut jäivät omalta osaltani tähän. Palaan jälleen tuttuun ja turvalliseen ja ennen kaikkea kivuttomaan ja tehokkaaseen höyläykseen. Uusien juttujen kokeilu on kivaa ja testasin tätäkin mielelläni, nyt jäi vaan suunnattomasti harmittamaan se, että tästä jäi käteen vahan kuumentamiseen tarkoitettu sähkölaite, jolla en tee enää kerrassaan mitään. Roskiinkaan ei viittis vempainta laittaa, joten ongelmana on nyt enää se, mihin laitteen laitan.

Näistä on ilmeisesti jollain ollut kuitenkin ihan hyviäkin kokemuksia, mitä nyt nopeasti tein pientä blogikierrosta. Ei vaan toiminut minulla.

*Buzzador on Pohjoismaiden johtava yritys Word of Mouth-markkinoinnin ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin parissa. Buzzadorit ovat luonteiltaan uteliaita ja he haluavat kokeilla uusia tuotteita ja palveluita. Buzzadorit levittävät rehellisiä mielipiteitään ystävilleen ja tuttavilleen – sekä internetissä että kasvotusten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti